maanantai 16. marraskuuta 2015

Syksyn biisilöytöjä


Pitkään inhosin Lana Del Reyta. En ymmärtänyt, kuinka koko maailma voi hehkuttaa tuota kolkkoja kappaleita tekevää muovisen oloista naista. Kunnes ilmestyi High By The Beach ja sen epätodellista unimaailmaa muistuttava melodramaattinen ja hohtavan kaunis video. Kaikki antipatiani katosivat, ja tilalle tuli kunnioitus artistin kaunista ja surumielistä lauluääntä kohtaan. Aiemmin en löytänyt Lana Del Reyn musiikista minkäänlaista tunnetta, mutta High By The Beach on kaikessa hivelevässä tyyneydessään täynnä vangitsevaa tunneryöpytystä, jonka intensiteetti on käänteisesti verrannollinen siihen, kuinka mahtipontista taustalla oleva musiikki on tai kuinka kiihkeästi Lana Del Rey laulaa. Alkupuoliskon vähäeleisyys on puhuttelevampaa kuin dramaattisempi loppuosa, mutta koko kappaleen yllä leijuu tietynlainen petollinen samettisuus.


Voisin saman tien laittaa koko Etherwoodin Blue Leaves-levyn lempikappaleideni joukkoon, mutta mennään nyt tällä kauniilla ja äärettömän lohdullisella valinnalla. Ensin pidin Etherwoodin tyyliä turhan melodramaattisena ja jollain tapaa naiivina, mutta sitä mukaa kun syksy eteni poispäin kesästä ja mielialani kohentui, alkoi Blue Leaves resonoida yhä paremmin kohoavien rakkauslevelieni kanssa. Tällä hetkellä kokonaisuus on ensimmäinen itsestäänselvä valinta silloin kun kaipaan musiikillista turvaa, ja Breathe It In on kuin puhdistava pyörremyrsky, joka humisee ja värisee ympärillä samalla kun Etherwood laulaa hengittämisestä, kaikkein arvokkaimmasta rikkaudesta, joka meillä on. Loppupuolisko on suloisesti upottavaa poljentoa, jonka hypnoottisen rytmin toivoisi kestävän ikuisesti.


Olen kuunnellut tätä biisiä elokuusta lähtien ja edelleen pääni räjähtää sen kovismaisuudesta. Vuoroin raskaasti matalalta muriseva ja vuoroin hillittömille kierroksille kohoava biitti yhdistettynä räppeihin on niin hullun kova yhdistelmä, etten löydä yhtäkään järkevää sanaa kuvaamaan sitä ekstaasiolotilaa, jonka tämä kappale aiheuttaa. Jos kuuntelen tätä ulkona ihmisten keskellä, kävelyni nopeutuu moninkertaiseksi ja katselen vastaantulijoita uhmakkaasti mutta avoimesti silmiin. Kotona taas en voi pysyä paikoillani vaan joraan täysillä. Arvostukseni Fanua kohtaan on muutenkin huomattavassa nousukiidossa, sillä tekijän monipuolisuus ja ammattitaito ovat erittäin kunnioitettavalla tasolla.


Epäilen, että tässä Sam Bingan kappaleessa on käytetty jonkinlaisia salamyhkäisen koukuttavia ääniaaltoja, joita ihminen ei voi järjellä käsittää tai kategorisoida, vain tuntea mielihyvän valuvan korvakäytäviensä kautta soluihinsa Chasicin aaltoillessa tietoisuudessa. Haaveilen siitä, että joku soittaa tämän joskus tilassa, joka on täynnä ensiluokkaista äänentoistoa, poukkoilevia valoja ja hikistä ihmismassaa. Arvelen, että tähän kappaleeseen heittäytyminen kaiken tuon keskellä tarjoaisi sellaista aistien ilotulitusta, että minkäänlainen meditoimisen tarjoama nirvana ei sen jälkeen tuntuisi miltään.


Köyhä Jonnen ja Silmälappu-Steven yhteisbiisi Ilman tunnetta on jo biitin puolesta niin älytön, että olen käyttänyt sitä itseni vahvistamiseen koko alkusyksyn. Tausta on tahdiltaan leppoisahko, mutta mörisevä ääni pauhaamassa zombiemaisesta elämäntyylistä, jossa ainoastaan juominen kiinnostaa, pitää huolen siitä, ettei biisissä ole mitään leppeää, puhumattakaan lyriikoista ja tyyleistä, joilla ne tuodaan esille. Päihdevoittoisen elämän arkipäiväisyys ja hohdottomuus - "vittuun se räppihaippi" - käy selväksi siinä toteavassa tyylissä, jolla pohjalla olemisesta räpätään, mutta tasaisuus ei koske artistien ulosantia. Kummankin flow on biisin tunnelmaan soveltuen kyllä lähes rentouttavan sulava, mutta samalla hereille potkivat parit tahtilajikikkailut sekä elämäntyylin paradoksaalisuudesta, sen tuhoavasta mutta elintärkeästä luonteesta - "tapoin itteni jo ja nyt elää ilman tunnetta" - kekseliäästi kertovat rivit pitävät huolen siitä, että kappale erottuu edukseen sadoista muista samaa aihepiiriä käsittelevistä biiseistä. Ilman tunnetta on kolmeminuuttisena hämmentävän vaikuttava kertomus siitä, kuinka pehmeän hyväilevää ja samalla raskaan turruttavaa dokaaminen sun muu säätäminen on, mutta sitä ilmentämään on punottu ei ainoastaan tekstit vaan kokonaisuus, jokainen elementti biittiä ja tunnelmaa myöten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti