Alan kerätä kuukausittain musiikillisia kohokohtia, jotka ovat vaikuttaneet minuun erityisellä tavalla. Biisit eivät useinkaan ole uunituoreita, vaan satunnaisia löydöksiä, jotka ovat päättäneet ilmestyä kohdalleni juuri nyt. Nimeä klikkaamalla pääsee kappaleeseen.
RADAM - JÄÄTÄVÄ POLTE
En ole läheskään perillä siitä, keitä kaikkia BMXT-meininkeihin kuuluu ja mitkä julkaisut menevät sen nimikkeen alle, mutta Radamin voinee turvallisin mielin liittää niihin yhteyksiin. Jäätävä polte on aavistuksen not sure if sirius-tyyppinen biisi. Sanoma on hyvin tummanpuhuvan melodramaattinen, samalla kun kaikkien rankkojen vastoinkäymisten alta nousee uusi ja vahvempi PETO. Kontrasti ilmeisen kesäisissä maisemissa kuvatun, artsun mustavalkoiseksi muunnetun videon ja kovisnaama-Radamin eläytymisen välillä vaikuttaa minuun juuri päinvastoin kuin kohtalokkaaseen tähtäävän kokonaisuuden voisi odottaa vaikuttavan. Näin Jäätävä polte kääntyy oikeaksi hyvän mielen kipaleeksi. Anteeksi jos nauran aidon surun kustannuksella. Tikittävä biitti ja maaninen Radam-hokema viimeistelee mainion kappaleen. Vielä vakuuttavampana meininki jatkuu tuoreemmassa RADAM RULES-melskeessä, joka ilahduttaa minua aidosti joka ikisellä kuuntelukerralla.
Jos Radamin biisi saa käänteisesti hyvälle tuulelle, tekee Klik Kläk-Mikon (hahaha) ja Roopen Juan saman suorasukaisen reippaasti. Olen jo sata kertaa kokenut sen, että murehdin jotakin naurettavan toisarvoista asiaa, kunnes painan Juan:in soimaan ja olen yhtä hymyä. Suurin kiitos siitä kuuluu Recordatusin huikealle biitille, jonka junnaava, vuorotellen matalissa vesissä ja huikean riemukkaissa korkeuksissa liitelevä vellominen energisoi ainutlaatuisella tavalla. Räpit ovat rehdin päihdepainotteiset, eivätkä kuluneesta aihepiiristä huolimatta puuduta.
Tässä on ilman muuta kuukauden yllättäjä. Sama Roope kuin yllä, mutta täysin eri meiningeissä, vedoten minuun kuitenkin vähintään yhtä vahvasti kuin räpin kautta. Tykästymiseeni vaikutti ensikuuntelulla ratkaisevasti musiikkivideon heittäytyvä positiivinen energia, mutta kappale pitää puolensa ilman visuaalistakin puolta. Soitanta kekseliäine koukkuineen on äärimmäisen valloittavaa - viimeistä tahtia pitkittämällä luotu loppuhuipennus hihityttää joka kerta - ja täysillä päälle vellova lauluosuus tavattoman mukaansa tempaava. NOFX-viboista plussaa.
En vieläkään, kymmenien toistojen jälkeen, voi välttyä kylmiltä väreiltä tätä biisiä kuunnellessani. Aina kun tammikuussa oli tarvetta lohdutukselle, turvauduin Sian voimakkaaseen, riipivään, tyylikkään teatraaliseen ulosantiin. Kappale on ensitutustumisella pelkkä surullinen onnettoman, täyttymättömän rakkauden purkaus, mutta myönteinen tunnereaktioni puhuu todempaa kieltä. Biisistä saa puhdasta iloa ja voimaa, ja koin monta kertaa hämmästyttävän muodonmuutoksen apeasta murehtijasta nauravaksi puhtaan valoisuuden ilmentymäksi jo ekan kertsin aikana. Myös video on huima. Palvon Maddie Ziegleria.
Uusi vuosi alkoi kohdallani näissä lempeän lilluvissa ja tikittävissä tunnelmissa. 1.1.2015 kuuntelin ensin puolet päivästä ikirakkauttani Ceebroja sekä loppupuoliskon D Nilsziä, joten ei ihme, että muistan vieläkin poikkeuksellisen hentomielisen olotilani. Kuuntelin aikoinaan ahkerasti Cobra Starshipin You make me feel-biisiä, joten ehkä D Nilszin siitä samplatty tunteikas versio iskee minuun siksi niin kovaa, että se tuo mieleen kaukaisia aurinkoisia muistoja. Cobra Starshipin versio tosin tuli aikoinaan tutuksi bodypumpin aloitusbiisinä, joten enpä tiedä, kuinka onnellisia nuo muistot ovat. Joka tapauksessa D Nilszin taiturointi hivelee monia aistejani, ja levy, jonka Alive aloittaa, on yhtä korkeatasoista kikkailua alusta loppuun.
Radio Helsingin tarjonta on ensiluokkaista ja monipuolista, mutta jostain syystä olen jumittunut kuuntelemaan ainoastaan Vaiheessa-ohjelman ihastuttavia lähetyksiä, niitäkin yhä hidastuvalla tahdilla. Henri Pulkkisen ja Marko Karvisen viime syksynä yhdeksässä osassa ilmestynyt taiteeseen pureutuva keskusteluohjelma toi tarvittavaa vaihtelua urautuneisiin kuuntelutottumuksiini ja viihdytti minua sen verran, että kuuntelin kaikki jaksot kuukauden sisään. Tunnin mittaiset sessiot (joista puhetta jää 40 minuuttia) ovat tunnelmaltaan miellyttävän rauhallisia ja keskustelut analyyttisen aprikoivia. Karvisen rooli tuntuu olevan vieraiden haastaminen ja keskustelun pääsääntöinen ohjaaminen, kun taas Pulkkinen keskittyy kehittelemään vieraiden esiin tuomista näkökulmista omia teorioitaan. Jutustelu pysyttelee pääosin kullekin jaksolle valitussa aihepiirissä, mutta pääsee onneksi myös poukkoilemaan kiintoisille sivuraiteille.
Nähtävästi ohjelmasta on jo ehtinyt ilmestyä kevään ekat jaksot, jee! Vieraana Pyhimys, tuplajee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti