Maaliskuun biisilöytöjä

AZTRA - MEMPHYS SHYT

Normaalisti en biittejä liiemmin kuuntele, mutta tässä on sellainen taidonnäyte, että sietää rikkoa kaavaa. Rauhaisa alku upottaa kuuntelijan heti syviin vesiin ja tyylilajille ominaiset tikitykset ohjaavat sopivaan mielentilaan. Pikkuhiljaa instru alkaa kasvaa suuriksi maalaileviksi linjoiksi ja puhkeaa täyteen kukoistukseen siinä vaiheessa kun räppien sämpläys alkaa. Täydellinen kokonaisuus.

ROBIN SCHULZ - SAME

Tämä on epäilyksettä koko alkuvuoteni soitetuin biisi. Aina kun mieltäni meinasi jokin painaa, laitoin tämän soimaan. Aina kun ikkunan taakse laskeutui jälleen uusi takatalvi, laitoin tämän soimaan. Aina kun aurinko suostui näyttäytymään ja herättämään elinvoimat, laitoin tämän soimaan. Aina kun kävelin keskustan läpi ihmisiä kaulahuivini takaa salaa tarkkaillen, laiton tämän soimaan. Biisi heittää kuulijansa jonkinlaiseen onnellisuusdimensioon, jossa yksikään ulkoinen tekijä ei ole merkityksellinen. Vain syvä rauha ja riemu ja onni siitä, että saa hengitellä maailmassa.

ZHU - FADED

Tein näköjään karmean virheen viime kuussa ja unohdin listata tämän. Kävin alkuvuodesta housen alkeiskurssin ehkä tähänastisen elämäni innostavimman tanssiopen johdolla ja bongasin sekä tämän että Samen tunnilla soineista soittolistoista. Zhu:n kappale toimii samalla tavalla kuin Schulzin taidonnäyte, ainoastaan sillä erotuksella, että se kuljettaa melankolisempiin mutta ei yhtään sen vähemmän mielekkäisiin maisemiin. Fadedin soidessa kuulokkeissa koin kylmiä väreitä ja kappaleen huikeudesta johtuvia haluja itkeä, jollaisia Same ei täysin onnistunut alussakaan aiheuttamaan. Harmi että olen kuluttanut molemmat loppuun enkä enää saa täysin kiinni siitä salaisuudesta, mikä alunperin mut näihin koukutti, mutta ainakin löysin piilevän rakkauden houseen ja koetan hiljalleen keksiä, miten saan ujutettua sen elämääni kokonaisvaltaisemmin.

JUJU - AURINKO

Pari vuotta olen erehtynyt pitämään Jujua naiivina ja höperönä hihhulina, mutta vuodenvaihteen jälkeen tyypin uusimmat levyt ovat alkaneet resonoida mussa tavalla, jota ei voi ohittaa. Yhdistän tämän yllättävän mielenmuutoksen aiemmista vuosista merkittävästi poikkeavaan elämäntilanteeseeni ja hidasta mutta väistämätöntä transformaatiota tekevään elämänasenteeseeni, mutta myös aiemmin puuttuneeseen ja nyt heränneeseen haluun todella kuulla ja kuunnella. Aurinko on täydellinen esimerkki Jujun uudempaa tuotantoa luonnehtivasta kaavasta. Sanoituksien pohjalta löytyy usein selkeä yksittäinen aihe, johon on helppo samaistua ja jota kuvaillaan simppelien valikoitujen yksityiskohtien kautta. Biitti on aiheesta riippuen synkeähkö tai toiveikkaan ja iloisen sekoitus. Juju välittää viestinsä sekoittelemalla räppäämistä ja lauleskelua. Näiden komponenttien sekoitus toimii loistavasti mieltä ylentävänä ja rakkaudelliseen mielentilaan ohjailevana kokemuksena.

KLANGKARUSSELL - SONNENTANZ

Kolmivuotisen parisuhteeni aikana altistuin pitkään MTV Dance-kanavalta puskeneelle taustahuminalle, jota voinee kuvailla jonkinlaiseksi housen, edm:n ja radiopopin sekoitukseksi. Muistaakseni pidin kanavan tarjonnasta heti alkuun, mutta tykästymiseni kasvoi tasaisesti vuosien aikana. Nykyään tunnen oloni hyvin kotoisaksi joka ikisen kappaleen parissa, jonka noilta ajoilta pystyn musakanavan tarjontaan yhdistämään. Nyt kun aurinko yhä lupaavammin puskee itseään talvea yltään karistavan maamme pinnalle, huomaan innostuvani... no, aurinkobiiseistä. Myös kaikki kesästä tai huomattavan onnellisista ajanjaksoista muistuttavat kappaleet toimivat, joten Klangkarussellin koko levy alkaa olla ahkerammassa soitossa. Tämä instruversio hitistä toimii mielentilasta riippuen lohdullisena tai energisoivana.

SOULFLY - ENTER FAITH

Eipäs mennä liian pumpulisiin olotiloihin. Jokin muistovyöry lähes kymmenen vuoden takaa toi Soulflyn mieleeni, ja olen maaliskuun aikana talsinut ulkosalla täysin onnessani tätä riehumista kuunnellen. Soulfly rikastutti elämääni ollessani 16-vuotias hevaria leikkivä pikkutyttö, aina Provinssin lavalla nähdystä livevedosta kesän lopulla kuumassa Etelä-Ranskassa vietettyyn suht villiksi äityneeseen pariviikkoiseen kielikurssiin. Raskaasta poljennosta huolimatta bändin musiikin vaikutus muhun on hymyilyttävä ja ehdottoman ilahduttava. Asiaan vaikuttanee ratkaisevasti yllättävän toiveikkaat ja rohkaisevat sanoitukset, joiden sodankäyntiin, uskontoon ja heimokulttuuriin liittyviä teemoja voi halutessaan soveltaa hieman muunneltuina koskemaan oman elämänsä koettelemuksia.

MNTTT + Eurocrack + Paperi T + Kube 5.12. @ Tavastia

Kuva

Hyödynsin häikäilemättömästi synttäreitäni Fullsteamin joulukalenteriarvonnassa ja voitin nimen listaan eiliselle megalomaaniselle keikalle (olen aina yhtä onnessani tällaisista sattumuksista). Olin alkuun huolissani siitä, että keikat oli laitettu alkaviksi vasta puolenyön aikaan, mutta sen kolmetuntisen jälkeen, jonka aikana esiintyjiä pääsi fiilistelemään, ei tuntunut lainkaan siltä, että ilta olisi jäänyt kesken.

Kuvaus"taitoni" ovat vielä normaalia enemmän ruosteessa silloin, kun lavalla heiluu lemppareita, joten koetin vain pikaisesti napata todistusaineistoa voidakseni sen jälkeen keskittyä musiikilliseen antiin. Illan aloitti sympaattinen Kube, jonka leppoisa lavahengailu laittaa aina hymyilemään. Jumanjin biitti aiheuttaa livenä kylmiä väreitä, ja illan repertuaariin valittu, epäilemättä ajankohtaisista syistä valittu ikisuosikkini #PÄIVI suorastaan villitsi. Harmi, ettei Tuuttis tai Mäkki - anteeksi, tarkoitan toki Aito Mäkki, kuten kaverini aina ystävällisesti korjaa, painottaen AITOA - käynyt fiittailemassa, mutta Kube yksinään oli jo mitä piristävin ilmestys. Keikka taisi olla lyhyin kaikista, varsinkin kun osa biiseistä jäi puuttuvien vierailijoiden takia puolikkaiksi, mutta nappivalinnat kappaleiden suhteen käänsivät lyhyemmäksi jääneen tykityksen eduksi. Mieluummin kuuntelen osan kaikista lemppareista, kun keskittyminen on jo valmiiksi koetuksella touhukasta levottomuutta aaltoilevassa yleisössä.

Lavan edustalle kerääntyneiden söpöjen räppityttöjen keski-ikä taisi olla muutamaa vuotta loppuillan aikana näkynyttä yleisöä pienempi, ja välillä meinasin tuntea itseni suorastaan eksyneeksi kaiken sen juuri ja juuri täysi-ikäistyneen energisen heilumisen keskellä. Tuntui siltä, että olisi pitänyt vetäytyä takariviin varjoihin nyökyttelemään viileästi, innostuneen KENKÄBOKSI TÄYN BAKSIII-hoilaamisen sijaan.

Kuben jälkeen ehdimme käydä ulkona tihkuisessa viimassa seisoskelemassa sekä baaritiski- ja vessajonossa pyörimässä jaksamatta jäädä kumpaankaan. Löysin mielestäni lyhyimmän jonon ja ehdin sillä aikaa eksyttää kaverini, joka whatsappasi hetimmiten kadottaneensa mut. Miten kukaan pärjäsi missään ennen älypuhelimia? Pyysin kaksi vettä ja sain söpöltä nuorelta baarimikkopojalta pahoittelevan vastauksen, että jäävesi maksaa euron. Kohtautin hartioitani ja sanoin sit ei voi mitään, jolloin hän ilmeisen ilahtuneena kauhoi mulle kaksi kukkurallista jäämurskavesilasia. Olisikohan pitänyt tinkiä?

Ikuisuuksia kestäneen jonottelun aikana Paperi T oli ehtinyt aloittaa, ja fyysisesti vähiten mutta henkisesti eniten liikuttavan keikan aikana en viitsinyt keskeyttää eläytymistäni kännykän kanssa räpeltääkseni. En siis saanut ikuistettua Paprun lavaolemusta, mutta ei mikään visuaalinen jäljennös kuitenkaan kerro mitään siitä hartaasta väreilystä, mikä yleisössäkin oli havaittavissa. Siitä saankin mitä oivimman syyn kehottaa jokaista hakeutumaan herran keikalle aivan itse. Sä jätät jäljen enteilee kihelmöivän hyvää, ja eilen kuullut biisit muunsivat jännittyneen epäröinnin helpottuneeksi varmuudeksi. Jos nyt eilisestä esityksestä, Ruger Hauerista ja Khidin kanssa tehdystä yhteistyöstä mitään voi päätellä, tulee Paprun ensi vuonna ilmestyvä levy olemaan yksi niistä harvoista kokonaisuuksista, jotka iskeytyvät välittömästi rationaalisuuden tuolle puolen ja muuntavat kuuntelukokemuksen pelkän fiilistelyn sijaan uskolliseksi antautumiseksi, joka ei välttämättä ole edes tahdonvarainen asia.

Paperi T:n keikan aikana takanamme seisoskeli tyttö, joka alkoi yhtäkkiä kiljua korviimme, että "aukeeks tän tyypin ideologia teille?". Kummastelimme mitä hän tarkoitti, ja kysyessäni eikö hän pidä esiintyjästä, hän näytti tyytymättömältä ja heitti katsekontaktia missään vaiheessa ottamatta ilmoille kysymyksen, että eikö sanoituksissa ole kuultavissa hienoista halveksuntaa naisia kohtaan. Kaverini sanoi, että tuskin Papru sitä tarkoittaa, johon tyttö totesi hetken tauon jälkeen "mut mitä jos tarkottaa ja te ootte vaan täällä yleisössä tälleen", heitti kätensä kohti kattoa ja heilui tyhjä hymy huulillaan imitoiden otaksuttavasti musiikin sisällöstä mitään ymmärtämättömän, ulkoista pintaa ihannoivan bimboblonditeinin irvikuvaa. Katsoimme kaverin kanssa huvittuneina toisiamme, hymyilimme ystävällisesti taaksepäin ja kohdistimme huomiomme takaisin lavan tapahtumiin. Tytön pilkanteko jäi kuitenkin kaihertamaan mieltäni, joten lupaan levyn ilmestyttyä kuunnella erityisen tarkkaavaisesti - sitten kun olen päässyt odotettavissa olevista tunnekuohuista yli - ja antaa feministisissä yhteyksissä terävöitetyn tutkani hälyttää pienimmänkin epäilyttävän vivahteen kohdalla.

Vaikka Paprun biisit - joita huipensivat osaltaan Paavoharjun Patsaatkin kuolevat - meinasi viedä jalat alta, koitti seuraavaksi itselleni hyvinkin koko viikon kohokohta, kun Julma Henri ja RoopeK astelivat lavalle. Eurocrack-tuotanto on jättimäisimpiä suosikkejani siinä suunnattomassa meressä, jota suomiräppitarjonnaksi kutsutaan, ja livenä artistit luovat järisyttävän hienon ilmapiirin. Eilen tajusin myös kirkkaasti, että enää mun ei tarvitse pähkäillä, jos joku kysyy, kuka on taitavin musiikintekijä. Itsestäänselvä vastaus on tietysti käsittämätön moniosaaja RPK. En edes ala luetella kaikkia niitä kokoonpanoja, joissa miehen biitit tai räpit ovat jättäneet sanattomaksi, mutta vaikuttuneisuuteni lienee selkeää ilman tämän suurempia hehkutuksia.

Julma H ei jäänyt Roopen varjoon, vaan kaksikon yhteistyö pelaa ihailtavasti. Lavalla kävi yksi mieluisa yllätysesiintyjä, sillä Sydääni kuului repertuaariin. Ameeban omien biisien tuotantoa muutamaa astetta aggressiivisempi biitti sopii hänelle niin hienosti, että huomaan kerta toisensa jälkeen innostuvani tuon biisin ja Ameeban osuuden alkaessa. Pakko myös mainita erikseen tämän kappaleen viimeinen minuutti, joka on ihan älytöntä tykitystä. Livenä se pistää poikkeuksetta pasmat sekaisin, kuten tekee Eurocrackin tuotanto noin muutenkin. Apua. Nyt kun kuuntelen Spacedoutia, haluaisin aikamatkailla takaisin eiliseen, kun kyseinen biisi avasi kaksikon esityksen ja kaikki paras oli vielä edessä. Sori naapurit, että häiritsen mahdollisia itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksia, mutta tätä ei voi kuunnella hiljaisella. Ilouutisena tulivat pari keikan aikana kuultua julkaisematonta biisiä, jotka enteilevät uutta levyä.

Eurocrackin jälkeen tunsin oloni täydellisen tyydytetyksi, mutta emme voineet kaikota ennen MNTTT:n näkemistä. Eevil Stöön ja Aztran yhteisprojekti ei kovista odotuksista huolimatta herättänyt mussa sen kummempia ihasteluja levyn kesäisen ilmestymisen jälkeen, mutta olen siitä huolimatta toivonut pääseväni todistamaan edes yhtä keikkaa. Eilinen ei toivottavasti jäänyt ainoaksi kerraksi, sillä harvinaista kyllä tämän kaksikon kohdalla livebiisit aiheuttivat suurempia täpinöitä kuin levyltä luukutettuna. En tiedä kuinka iso osa johtui siitä, että nuorehko yleisö alkoi olla sellaisissa alkoholihumuissa, että oksentelut ja tappelunpoikaset alkoivat harventaa yleisön aiemmin niin tiiviitä rivejä, mutta lavan edustalla tyypit olivat niin estottoman juhlatunnelmissa, että se nappasi väkisin mukaansa. En tosin suoranaisesti hyppinyt riemusta, kun sama pitkänhuiskea pitsitoppinen blondi putkahti aina jostakin vahingossa hieromaan takamustaan muhun, aina Eurocrackin keikasta alkaen. Nätti tyttö ja kivat muuvit, mutta ei saa jooko häiritä silloin kun lavalla on Aztra tai RPK?

Stöön tuntomerkiksi muodostunut liikuttava "tuijotan sanat paperista tönkösti koska en osaa niitä muuten"-toiminta on toki aina viihdyttävää, mutta en voi mitään sille, että Aztran tyylit vetävät pidemmän korren. Annan nyt assosiaatioiden ja menneiden vaikuttaa arvostelukykyyni, mutta Kaucas ja Aztran soolotuotanto ovat kaivertaneet muhun elinikäisen arvostuksen, jonka takia nostan hänet epäröimättä suosikkieni joukkoon. Ei sillä, että yhtään väheksyisin Stöön roolia. Yhteistyö yllätti aluksi, mutta levyä kuunnellessa tuntuukin täysin luonnolliselta, kuinka sulavasti molemmat istuvat jumittelevaan soundimaailmaan ja kalmanhajuisiin aihepiireihin. Lavan kaikkea muuta kuin juminen meininki loi biiseihin uuden tason, jonka myötä pystyn nyt jälkeenpäin kuunnellessani havaitsemaan uusia nyansseja, eikä levy tunnu lainkaan niin tasapaksulta kuin aiemmin. Haluaisin ihan hirvittävästi Stöön ja monen yleisössä pomppineen tyypin päällä nähneeni MNTTT-pitkähihaisen, eikä vähiten hienojen hihaa pitkin kiemurtelevien merkkien takia, mutta rahatilanne ei taida tällaisia ylellisyyksiä sallia.

Ehdinkin jo kehua instassa, mutta Sellekhanksin näyttävän kauniit visuaaliset panokset lisäsivät keikkoihin aivan omanlaisiaan ulottuvuuksia. Olipas täydellinen ilta.