MNTTT + Eurocrack + Paperi T + Kube 5.12. @ Tavastia

Kuva

Hyödynsin häikäilemättömästi synttäreitäni Fullsteamin joulukalenteriarvonnassa ja voitin nimen listaan eiliselle megalomaaniselle keikalle (olen aina yhtä onnessani tällaisista sattumuksista). Olin alkuun huolissani siitä, että keikat oli laitettu alkaviksi vasta puolenyön aikaan, mutta sen kolmetuntisen jälkeen, jonka aikana esiintyjiä pääsi fiilistelemään, ei tuntunut lainkaan siltä, että ilta olisi jäänyt kesken.

Kuvaus"taitoni" ovat vielä normaalia enemmän ruosteessa silloin, kun lavalla heiluu lemppareita, joten koetin vain pikaisesti napata todistusaineistoa voidakseni sen jälkeen keskittyä musiikilliseen antiin. Illan aloitti sympaattinen Kube, jonka leppoisa lavahengailu laittaa aina hymyilemään. Jumanjin biitti aiheuttaa livenä kylmiä väreitä, ja illan repertuaariin valittu, epäilemättä ajankohtaisista syistä valittu ikisuosikkini #PÄIVI suorastaan villitsi. Harmi, ettei Tuuttis tai Mäkki - anteeksi, tarkoitan toki Aito Mäkki, kuten kaverini aina ystävällisesti korjaa, painottaen AITOA - käynyt fiittailemassa, mutta Kube yksinään oli jo mitä piristävin ilmestys. Keikka taisi olla lyhyin kaikista, varsinkin kun osa biiseistä jäi puuttuvien vierailijoiden takia puolikkaiksi, mutta nappivalinnat kappaleiden suhteen käänsivät lyhyemmäksi jääneen tykityksen eduksi. Mieluummin kuuntelen osan kaikista lemppareista, kun keskittyminen on jo valmiiksi koetuksella touhukasta levottomuutta aaltoilevassa yleisössä.

Lavan edustalle kerääntyneiden söpöjen räppityttöjen keski-ikä taisi olla muutamaa vuotta loppuillan aikana näkynyttä yleisöä pienempi, ja välillä meinasin tuntea itseni suorastaan eksyneeksi kaiken sen juuri ja juuri täysi-ikäistyneen energisen heilumisen keskellä. Tuntui siltä, että olisi pitänyt vetäytyä takariviin varjoihin nyökyttelemään viileästi, innostuneen KENKÄBOKSI TÄYN BAKSIII-hoilaamisen sijaan.

Kuben jälkeen ehdimme käydä ulkona tihkuisessa viimassa seisoskelemassa sekä baaritiski- ja vessajonossa pyörimässä jaksamatta jäädä kumpaankaan. Löysin mielestäni lyhyimmän jonon ja ehdin sillä aikaa eksyttää kaverini, joka whatsappasi hetimmiten kadottaneensa mut. Miten kukaan pärjäsi missään ennen älypuhelimia? Pyysin kaksi vettä ja sain söpöltä nuorelta baarimikkopojalta pahoittelevan vastauksen, että jäävesi maksaa euron. Kohtautin hartioitani ja sanoin sit ei voi mitään, jolloin hän ilmeisen ilahtuneena kauhoi mulle kaksi kukkurallista jäämurskavesilasia. Olisikohan pitänyt tinkiä?

Ikuisuuksia kestäneen jonottelun aikana Paperi T oli ehtinyt aloittaa, ja fyysisesti vähiten mutta henkisesti eniten liikuttavan keikan aikana en viitsinyt keskeyttää eläytymistäni kännykän kanssa räpeltääkseni. En siis saanut ikuistettua Paprun lavaolemusta, mutta ei mikään visuaalinen jäljennös kuitenkaan kerro mitään siitä hartaasta väreilystä, mikä yleisössäkin oli havaittavissa. Siitä saankin mitä oivimman syyn kehottaa jokaista hakeutumaan herran keikalle aivan itse. Sä jätät jäljen enteilee kihelmöivän hyvää, ja eilen kuullut biisit muunsivat jännittyneen epäröinnin helpottuneeksi varmuudeksi. Jos nyt eilisestä esityksestä, Ruger Hauerista ja Khidin kanssa tehdystä yhteistyöstä mitään voi päätellä, tulee Paprun ensi vuonna ilmestyvä levy olemaan yksi niistä harvoista kokonaisuuksista, jotka iskeytyvät välittömästi rationaalisuuden tuolle puolen ja muuntavat kuuntelukokemuksen pelkän fiilistelyn sijaan uskolliseksi antautumiseksi, joka ei välttämättä ole edes tahdonvarainen asia.

Paperi T:n keikan aikana takanamme seisoskeli tyttö, joka alkoi yhtäkkiä kiljua korviimme, että "aukeeks tän tyypin ideologia teille?". Kummastelimme mitä hän tarkoitti, ja kysyessäni eikö hän pidä esiintyjästä, hän näytti tyytymättömältä ja heitti katsekontaktia missään vaiheessa ottamatta ilmoille kysymyksen, että eikö sanoituksissa ole kuultavissa hienoista halveksuntaa naisia kohtaan. Kaverini sanoi, että tuskin Papru sitä tarkoittaa, johon tyttö totesi hetken tauon jälkeen "mut mitä jos tarkottaa ja te ootte vaan täällä yleisössä tälleen", heitti kätensä kohti kattoa ja heilui tyhjä hymy huulillaan imitoiden otaksuttavasti musiikin sisällöstä mitään ymmärtämättömän, ulkoista pintaa ihannoivan bimboblonditeinin irvikuvaa. Katsoimme kaverin kanssa huvittuneina toisiamme, hymyilimme ystävällisesti taaksepäin ja kohdistimme huomiomme takaisin lavan tapahtumiin. Tytön pilkanteko jäi kuitenkin kaihertamaan mieltäni, joten lupaan levyn ilmestyttyä kuunnella erityisen tarkkaavaisesti - sitten kun olen päässyt odotettavissa olevista tunnekuohuista yli - ja antaa feministisissä yhteyksissä terävöitetyn tutkani hälyttää pienimmänkin epäilyttävän vivahteen kohdalla.

Vaikka Paprun biisit - joita huipensivat osaltaan Paavoharjun Patsaatkin kuolevat - meinasi viedä jalat alta, koitti seuraavaksi itselleni hyvinkin koko viikon kohokohta, kun Julma Henri ja RoopeK astelivat lavalle. Eurocrack-tuotanto on jättimäisimpiä suosikkejani siinä suunnattomassa meressä, jota suomiräppitarjonnaksi kutsutaan, ja livenä artistit luovat järisyttävän hienon ilmapiirin. Eilen tajusin myös kirkkaasti, että enää mun ei tarvitse pähkäillä, jos joku kysyy, kuka on taitavin musiikintekijä. Itsestäänselvä vastaus on tietysti käsittämätön moniosaaja RPK. En edes ala luetella kaikkia niitä kokoonpanoja, joissa miehen biitit tai räpit ovat jättäneet sanattomaksi, mutta vaikuttuneisuuteni lienee selkeää ilman tämän suurempia hehkutuksia.

Julma H ei jäänyt Roopen varjoon, vaan kaksikon yhteistyö pelaa ihailtavasti. Lavalla kävi yksi mieluisa yllätysesiintyjä, sillä Sydääni kuului repertuaariin. Ameeban omien biisien tuotantoa muutamaa astetta aggressiivisempi biitti sopii hänelle niin hienosti, että huomaan kerta toisensa jälkeen innostuvani tuon biisin ja Ameeban osuuden alkaessa. Pakko myös mainita erikseen tämän kappaleen viimeinen minuutti, joka on ihan älytöntä tykitystä. Livenä se pistää poikkeuksetta pasmat sekaisin, kuten tekee Eurocrackin tuotanto noin muutenkin. Apua. Nyt kun kuuntelen Spacedoutia, haluaisin aikamatkailla takaisin eiliseen, kun kyseinen biisi avasi kaksikon esityksen ja kaikki paras oli vielä edessä. Sori naapurit, että häiritsen mahdollisia itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksia, mutta tätä ei voi kuunnella hiljaisella. Ilouutisena tulivat pari keikan aikana kuultua julkaisematonta biisiä, jotka enteilevät uutta levyä.

Eurocrackin jälkeen tunsin oloni täydellisen tyydytetyksi, mutta emme voineet kaikota ennen MNTTT:n näkemistä. Eevil Stöön ja Aztran yhteisprojekti ei kovista odotuksista huolimatta herättänyt mussa sen kummempia ihasteluja levyn kesäisen ilmestymisen jälkeen, mutta olen siitä huolimatta toivonut pääseväni todistamaan edes yhtä keikkaa. Eilinen ei toivottavasti jäänyt ainoaksi kerraksi, sillä harvinaista kyllä tämän kaksikon kohdalla livebiisit aiheuttivat suurempia täpinöitä kuin levyltä luukutettuna. En tiedä kuinka iso osa johtui siitä, että nuorehko yleisö alkoi olla sellaisissa alkoholihumuissa, että oksentelut ja tappelunpoikaset alkoivat harventaa yleisön aiemmin niin tiiviitä rivejä, mutta lavan edustalla tyypit olivat niin estottoman juhlatunnelmissa, että se nappasi väkisin mukaansa. En tosin suoranaisesti hyppinyt riemusta, kun sama pitkänhuiskea pitsitoppinen blondi putkahti aina jostakin vahingossa hieromaan takamustaan muhun, aina Eurocrackin keikasta alkaen. Nätti tyttö ja kivat muuvit, mutta ei saa jooko häiritä silloin kun lavalla on Aztra tai RPK?

Stöön tuntomerkiksi muodostunut liikuttava "tuijotan sanat paperista tönkösti koska en osaa niitä muuten"-toiminta on toki aina viihdyttävää, mutta en voi mitään sille, että Aztran tyylit vetävät pidemmän korren. Annan nyt assosiaatioiden ja menneiden vaikuttaa arvostelukykyyni, mutta Kaucas ja Aztran soolotuotanto ovat kaivertaneet muhun elinikäisen arvostuksen, jonka takia nostan hänet epäröimättä suosikkieni joukkoon. Ei sillä, että yhtään väheksyisin Stöön roolia. Yhteistyö yllätti aluksi, mutta levyä kuunnellessa tuntuukin täysin luonnolliselta, kuinka sulavasti molemmat istuvat jumittelevaan soundimaailmaan ja kalmanhajuisiin aihepiireihin. Lavan kaikkea muuta kuin juminen meininki loi biiseihin uuden tason, jonka myötä pystyn nyt jälkeenpäin kuunnellessani havaitsemaan uusia nyansseja, eikä levy tunnu lainkaan niin tasapaksulta kuin aiemmin. Haluaisin ihan hirvittävästi Stöön ja monen yleisössä pomppineen tyypin päällä nähneeni MNTTT-pitkähihaisen, eikä vähiten hienojen hihaa pitkin kiemurtelevien merkkien takia, mutta rahatilanne ei taida tällaisia ylellisyyksiä sallia.

Ehdinkin jo kehua instassa, mutta Sellekhanksin näyttävän kauniit visuaaliset panokset lisäsivät keikkoihin aivan omanlaisiaan ulottuvuuksia. Olipas täydellinen ilta.